info@carnivalnews.net

Näihin kuntiin ei ole koskaan osunut Loton päävoittoa – Vehmaa, Kinnula, Ylitornio ja 22 muuta

Suomen kaikkiaan 311 kunnasta enää 25 kuntaa on ilman Loton päävoittoa. Lottoa pelattu vuodesta 1971. Yritteliäimmässä Ylitorniossakin on 47 vuotta yritetty, mutta toistaiseksi tuloksetta. Ylitorniossa pelattiin viime vuonna Lottoa 97 eurolla asukasta kohden, kun koko maan keskiarvo oli 62 euroa.

Maakunnat, joissa kaikkiin kuntiin on jo tullut vähintään yksi voitto ovat Kainuu, Kanta-Häme, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo ja Päijät-Häme. Eniten voitottomia kuntia on Keski-Suomessa, missä niitä on viisi.

Epäonnekkaiden kuntien lukumäärä vähenee kahta tietä: Onnettaren suosiollisuuden avulla ja kuntaliitosten kautta.

Kartalle merkittyinä päävoitottomat kunnat näyttäisivät sijoittuvat Pähkinäsaaren rauhan 1323 rajan tienoille ja lounaispuolelle. Vain kolme kuntaa tekee tästä poikkeuksen: Ylitornio, Savukoski ja Hailuoto.

Kun tarkastellaan voitottomia kuntia suhteessa pelattuihin euroihin vuonna 2017, kovimmat yrittäjät ovat Ylitornio (97 €/as), Hirvensalmi (95 €/as) sekä tasoissa Hailuoto ja Savukoski (89 €/as). Suomessa pelattiin viime vuonna Lottoa keskimäärin 62 eurolla asukasta kohden. Listauksessa ei ole mukana Ahvenanmaata, jossa Loton myynti loppui viime vuoden lopussa.

Eniten päävoitottomia kuntia on maakunnista Keski-Suomessa, missä viisi kuntaa vielä odottaa jättipottia: Kannonkoski, Kinnula, Kivijärvi, Luhanka ja Uurainen.

Ensi lauantaina Loton potissa on ennätyssumma 14,6 miljoonaa euroa. Jos se osuisi esimerkiksi Kivijärvelle ja se jaettaisiin kaikkien kuntalaisten kesken, kukin saisi yli 13 000 euroa.

Pukkilassa ideoitiin kunnallislotto

Pukkilan kunta yritti poikkeuksellisen määrätietoisesti päästä pois epäonnekkaiden joukosta omalla ”kunnallislotolla” 2014. Kunta ei Kuntaliiton mukaan voinut käyttää verovaroja Lottoon, mutta sen sijaan Pukkila lottosi talkoilla. Kunnanhallituksessa kaivettiin verorahojen sijasta omaa kuvetta ja tehtiin Lotto, joka lahjoitettiin kunnalle.

– Kirjanoppineet pilaavat kaiken hyvä, kertoo tuolloin kunnanhallituksen puheenjohtajana toiminut idean kehittäjä Jukka Lehtimäki nauraen.

Pelaaminen on tuloksellista, sillä voitoilla saatiin urheilukentälle pukusuoja ja koulun pihalle palloiluseinä. Suurin onnenpotku koitui kuitenkin kunnan maineelle. Pukkila pelattiin hankkeen tuoman julkisuuden ansiosta Suomen kartan lisäksi maailmankartalle, kun saksalainen tv-yhtiö kiinnostui erikoisesta ja sympaattisesta aloitteesta.

– Deutsche Welle tuli tekemään meistä dokumentin. Se oli tarkkaa hommaa ja vei kaksi päivää. Vastaukseni dubattiin saksaksi, espanjaksi ja englanniksi ja ohjelma sai miljoonia katsojia, muistelee Lehtimäki.

Eikä siinä vielä kaikki. Deutsche Welle lähestyi Lehtimäkeä uudelleen Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi tehtävän ohjelman tiimoilta.

– He kysyivät lupaa käyttää aiemmin tehtyä materiaalia itsenäisyyden 100-vuotisohjelmassa. Annoin tietenkin luvan.

Enää talkoolotto ei ole voimassa. Sitä pyöritettiin vuoden verran.

– Alussa numeroita valittiin porukassa hallituksen kokouksen yhteydessä, muistelee Lehtimäki.

Vaikka Loton täysosumaa ei ole tullut, on Onnetar suosinut Pukkilaa toista tietä. Lehtimäki tietää kuntaan tuleen miljoonavoiton Jokerista – tosin markka-aikana. Hän tekee edelleen oman osansa saadakseen Pukkilan Loton päävoittojen kartalle.

– Täytän lottorivit useimmilla kierroksilla. Se on sellainen suomalainen tapa ja iloinen asia, ja sillä pääsee uneksimaan ja haaveilemaan.

Keskimäärin Suomessa pelattiin Lottoa 62 euroa/asukas vuonna 2017.

Kunnat, joihin ei ole osunut Loton päävoittoa sekä Loton pelaaminen asukasta kohti euroina 2017:

Askola53
Hailuoto89
Hirvensalmi95
Juupajoki48
Kannonkoski73
Karijoki81
Karvia81
Kinnula67
Kivijärvi71
Korsnäs36
Lestijärvi50
Luhanka59
Merijärvi31
Miehikkälä36
Pukkila54
Pyhtää60
Rusko44
Savukoski89
Siikainen47
Soini46
Taipalsaari51
Uurainen42
Vehmaa66
Vimpeli68
Ylitornio97

Vastaa